Ja tässä tulee pieni sininen veturi, kiipeämässä mäkeä ylös. Mahtava mäki muuten — monet ihmiset sanovat, että se on suurin mäki, minkä kukaan on koskaan nähnyt. Entä veturi? Veturi pääsee huipulle. Uskokaa pois.

Sanon tämän selvästi. Setti numero seitsemän — kung pao -kana paistetun riisin kera — tarjoaa erinomaisen vastineen rahalle hintaan kaksitoista yhdeksänkymmentäyhdeksän. Jotkut saattaisivat valita lo meinin. Ja se on heidän oikeutensa. Mutta uskon syvästi ja vilpittömästi kung pao -kanaan.

Hän istui siinä, täysin liikkumatta, meripihkanväriset silmät kiinnittyneinä pöydän reunalla olevaan lasiin. Maailmankaikkeus pidätti hengitystään. Yksi tassu kurkotti — hitaasti, harkitusti — ja painovoiman itsensä hiljaisella varmuudella lasi tupsahti lattialle. Hän ei värähtänytkään. Ei hän koskaan värähdä.

Täällä, avokonttorin loisteputkivalaistuilla lakeuksilla, juniorianalyytikko lähestyy yhteistä mikroaaltouunia. Hän vartioi eilistä pastaansa hiljaisella päättäväisyydellä. Kilpailija ilmestyy — Karen kirjanpidosta — ja jännitys tiivistyy käsin kosketeltavaksi. Vain yksi kerrallaan saa lämmittää.